Syöminen ja siihen liittyvät ilmiöt ansaitsevat aina ja etenkin nyt Ramadankuukauden paaston jälkeen omat pohdintansa. Ravintolassa – to naamirde – ainakin jossain Fuuta Tooron takamailla, jos sieltä sattuu ravintolan löytämään, on hyvä osata tilata lautaselle juuri sitä mitä haluat. Ateriat ei tosin kovasti vaihtele, mutta hauskuus onkin siinä, että vaihtaa pulaarikanavalle ja koittaa iskeä tarinaa paikan omistajien kanssa.
Majapaikassa herättyäsi voit kysyä: Ko waɗi kaccitaari? Mitä on tarjolla aamiaiseksi? Lounaalla samassa tilanteessa kysytään Ko waɗi bottaari? Ja päivällisellä/illallisella Ko waɗi hiraande?
Maailmalle voi tässä kohtaa julistaa: mido heyɗi, no feewi, eli minulla on kova nälkä. Jos ei ole nälkä, mi heyɗaani ilmaisee tilanteen ytimekkäästi.
Edellämainitut aamiais-lounas-päivällisverbit menevät seuraavasti:
Mi haccitto = syön aamiasta, kielteisenä mi haccitaaki
Mi wottoto = syön lounasta, kielteisenä mi wottaaki
Mi hirtoto = syön päivällistä, kielteisenä mi hirtaaki
Senegalilaiset ovat tunnetusti kovin kaunopuheisia ja heillä on tapana pitää pitkiä ja runollisia puheita monissa sosiaalisissa tilanteissa. Ravintoloissa sen sijaan mennään nopeasti asiaan ilman korulauseita, suorastaan komennellaan, nälkä kun on, tai jos henkilökunta on kadonnut jonnekin keittiöön ja mitään ei näytä tapahtuvan:
Rottu! Tarjoile! Ndottee! Tarjoilkaa!
Hieman kohteliaammin voi pyytää: Hokkam nduyam – anna minulle vettä, nduyam ɓuuɓɗam (kylmää) ja nduyam dgulɗam (huoneenlämpöistä).
Tästäkin on hyötyä: Addanam lamɗam – tuo minulle suolaa.
Kylässä vieraalle tuodaan aterialle haarukka ja veitsi, jos sellaisia taloudessa sattuu olemaan. Yleisemmin kuitenkin lusikka, kuddu (kuten wolofissa). Perheen ja tuttujen kesken yleinen tapa on syödä yhdestä isosta kulhosta käsin, jota kuvaa verbi junngo. Ystäville voi ilmaista ennen ateriointia vaikka kuddu ñaamirta-mi, eli syön lusikalla. Ruoan sanotaan maistuvan paremmalta käsin syödessä, mutta kaikki me parrakkaat tiedämme, että lusikka on järkevämpi ratkaisu, eihän sitä sotkua kukaan halua katsella! Perheen pienimmille saatetaan sanoa ruokailun lopussa: Metto feɗeendu maa, nuole sormesi, tai monikossa Metto ɗee peɗeeli mon, ja sen jälkeen kieli takaisin suuhun: Naannu ɗemngal maa.
Mikäli ruoka maistuu, kannattaa ilmaista innokkaasti ja niin, että ruoan valmistajat kuulevat:
Na weli! On hyvää! Welii! Ihanaa! Mi haarii! Söin hyvin! Mi ñaamii ha mi haari! Söin niin että nälkä lähti!
Pieni ruokalista, jolla pärjää jo melko pitkälle
maaro – riisi
gawri – hirssi
suuna – karkea hirssi
lacciri – kuskus
makka – maissi
maaro e liɗɗi – riisiä ja kalaa, perinneruoka joka tunnetaan wolofiksi nimellä ceebu jën
— e teew – riisiä ja lihaa
— gertokal – riisiä ja kanaa
— keccah – riisiä ja savustettua kalaa
— ñebbe – riisiä ja papuja
yaasa – sipulikastike (silputtu sipuli) “yassa”
kaldu – sipulikastike (huhmareessa murskattu sipuli)
pepesu – pikkukaloista valmistettu kastike ilma öljyä
ñankaty – valkoista riisiä ilman kastiketta
You have just read a short blog entry about food and eating in Finnish. For entries in English, please click here
Jarmo Pikkujämsä 